Meneillään olevan Perjantai-cupin 4. osakilpailu ajettiin jännittävällä Brands Hatchin radalla. Kyllä ne Britit vaan taitavat tuon kilpa-ratojen suunnittelun, kisailu tällä radalla tuskin jätti ketään osanottajaa kylmäksi
Aika-ajoissa eturivin valtasivat Velmu ja hesema, tokariviin ajoivat kaifos ja Hanzak.
1. kisassa Velmu piti ykköspaikkansa lähdössä ja alkoi pikkuhiljaa kuroa eroa hesemaan. Sooar nousi lähdössä Hanzakin ohi neljänneksi ja sai myöhemmin kisan aikana vielä vauhtinsa kuntoon, mikä oli aika-ajoissa ollut hieman kadoksissa. Sooar pääsi iskuetäisyydelle kaifoksen kantaan ja onnistui kuittaamaan kolmanneksi kaifoksen jarruvirheen ansiosta. Kisan jälkeen oli kanttareiden käyttöön liittyvistä säännöistä aika kovia erimielisyyksiä, kun huomattiin että Velmu oli käyttänyt ensimmäisen mutkan leveää ulkokanttaria hyödykseen toistuvasti, ja tämä tulkittiin sääntöjen vastaiseksi. Velmulle annettiin tästä 10 sekunnin rangaistus, joka muutti hieman kisan lopullista järjestystä. Podium: 1. hesema 2. Sooar 3. Velmu
2. kisaan pääsi eturivistä lähtemään Hanzak ennen BIM:iä, joka kuitenkin löysi tiensä kärkeen jo ensimmäisellä kierroksella ohitettuaan Hanzakin, ja alkoi välittömästi repimään eroa takana tuleviin. hesema, Velmu ja nce ajelivat jonossa muutaman kierroksen nousten muiden virheiden seuraksena sijoille 2, 3 ja 4. Noin kisan puolivälissä Velmu onnistui ohittamaan heseman ja alkoi jahdata kärjessä ajanutta BIM:iä. Takana oli kovaa vääntöä meneillään heseman ja nce:n välillä, josta pidemmän korren vei lopulta hesema. Velmun takaa-ajo onnistui hänen saadessaan BIM:in kiinni viimeisellä kierroksella, mutta ohittamiseen ei jäänyt aikaa kuin yhdelle yritykselle jonka BIM puolusti hyvin ja piti kärkipaikkansa. Podium: 1. BIM 2. Velmu 3. hesema

hesema väänsi 2. kisasta myös pienen videon, josta näkee miltä väännöt näyttivät hänen näkövinkkelistään http://www.youtube.com/watch?v=MyNgUZphkcs