hhh

PMSC saatiin kunnialla loppuun ja lopulta voiton vei Jarmo Schneider. Kisa ei ollut loppupelissä edes tiukkaa Jarmon varmistaessa käytännössä mestaruuden jo toiseksi viimeisessä kisassa. Toisen tilan nappasi vakuuttavan tasaisen kauden jälkeen nce. Wellu kiri itsenä kolmanneksi viimeisessä kisassa. Kiitokset kaikille osallistujille ja tavataan seuraavassa Tiistai cupissa joka onkin GT Club Cup 2. Seuraavan cuppiin kyllä vaihtuu kaivertaja kun ei osaa edes oikein kirjoittaa..

Lopputulokset (pdf)

Tämä cup saavutti puolivälinsä Mosportin radalla ajetussa kauden neljännessä kilpailussa. Profiililtaan melko yksinkertainen rata piti erot pieninä ja aika-ajot olivatkin todella tiukkaa taistelua sekunnin sadasosista.  Paalupaikalle kirmasi Jarmo Schneider melko ylivoimaisella ajalla. Toiseksi ehti Kri21 ennen nce:tä ja Tontoa.

Lähdössä kärkikolmikko piti paikkansa ja karkasikin pian maisemaan, jättäen muut taistelemaan keskenään. Nce taktikoi vaihtamalla vain kaksi rengasta, ja löysikin itsensä kärjestä kun varikkopysähdykset oli suoritettu. Schneider tuoreilla renkaillaan ajoi kuitenkin karkulaisen kiinni, ja painoi ohi kaksi kierrosta ennen maalia. Taaempana käytiin kisan aikana kovaa taistelua Tonton, Wellun, BIMin,  Rolfmeisterin ja Tompan välillä. Lopulta palkintopallin kolmannelle paikalle nousi Wellu, kun Kri21 syystä tai toisesta hyytyi viimeiselle kierrokselle.

Taistelu cupin voitosta näyttää olevan kahden kauppaa Scheiderin ja Kri21:n välillä. Himmeimmästä mitalista käydään kuitenkin tällä hetkellä tiukkaa taistoa Tompan, BIMin, nce:n ja Wellun kesken. Muistutetaan vielä uusillekin kuskeille että cuppeihin voi ilmoittautua myös kesken kauden. Tilaa on vielä.

Tulokset

Pistetilanne

.

Porschet nähtiin kurvailemassa Britannian maaperällä Birminghamissa. Rata on haastava ja tunnusmerkkeihin kuuluvat nopeat ja sokeat mutkat yhdistettynä korkeuseroihin loi monta läheltäpiti-tilannetta eikä kolareiltakaan vältytty.

Jarmo Schneider otti voiton johdettuaan käytännössä koko kisan ajan ja vauhtia kuvaa hyvin nopein kierrosaika joka oli puoli sekuntia nopeampi muita. Kri21 jatkaa tappavan tasaista suoritusputkea tulemalla jälleen kerran toiseksi. Mies jatkaakin mestaruustaiston kärjessä kymmenellä pisteellä ennen J Schneideria. Komanneksi maaliin saapui BIM parantaen asemiaan kokonaiskilpailussa. Kolmantena pisteissä majailevaan Tomppaan onkin enää vain yksi askel eroa.

Tulokset:

Pistetilanne:

_____________________________________________________________________________________________

.

.

Perjantain karkeloissa Nurnburgringin GP radalla nähtiin tällä kertaa 15 kuskia. Velmu voitti ensimmäisen kisan Heseman ja Tont0n kaahatessa kannoilla. Toisen kisan ykköseksi nousi Kaifos, Tont0n ja Sooarin täydentäessä kärkikolmikon. Molemmista kisoista kantautui tiukan taistelun huumaa, kisan tunnelmista lisää voit lukea foorumilta.

Tulokset, Kisa 1

Tulokset, Kisa 2

.

.

Porche Mobil1 Supercup ajettiin tällä kertaa uusitulla Okayaman radalla.Lähtöruudussa nähtiin 16 kuskia allekirjoittaneelle tarjoiltaessa SimBinin valmistamaa minidumppia ja sai seuraa kolmesta muusta ekaan mutkan kohdilla. Jipii SimBin…

Kri21 tuli ensimmäisenä maaliin mutta 10 sekunnin rankku tiputti miehen kakkostilalle Nce:n saadessa pokaalit postissa. Tomppa täydensi podiumin.

Tulokset

Pistetilanne

_____________________________________________________________________________________________

.

.

BMW M3 Challenge Cup taasen meni lokoisasti maineikkaalla Greyhoundin radalla. Itse jäin karkeloista pois mutta foorumikirjoitusten mukaan mukavaa oli ja perjantain tapaan kolareitakin nähtiin ja pari jälkirangaistustakin jaettiin. Palkintopallille ekassa kisassa nousivat Velmu, Sporde ja BIM. Toisen kisan voiton vei jälleen Velmu kruunaten mainion illan vielä nopeimmalla kierroksella. BIMin hopea varmasti maistui ja Tont0 sai kaappiinsa taas yhden pronssisen pytyn.

Tulokset, Kisa 1

Tulokset, Kisa 2

Porsche Mobil1 SuperCup pyörähti käyntiin tiistaina Birubi Racewaylla Australiassa. Liukas rata ja melko vaikeasti ajettavat autot aiheuttivat kuskeille päänvaivaa, ja virheitä nähtiinkin paljon.

Aika-ajoissa kauden suurin ennakkosuosikki, Kri21, valtasi paalun ennen Jarmo Schneideria. Muut olivatkin sitten jo ihan eri sekuntiluvuilla. Schneider tuikkasi lähdössä kärkeen, eikä paikkaansa enää luovuttanut. Tiukasti alkumatkasta hiillostanut Kri21 rikkoi autonsa kolaroituaan BIMin kanssa tiukassa taistelussa toisesta sijasta, eikä pystynyt enää tosissaan taistelemaan kärkipaikasta. Kärkikolmikko oli kisassa täysin omassa luokassaan. Tasaisesti ajanut Sooar tuli maaliin neljäntenä, jo yli minuutin kärkeä jäljessä. Tomppa ja Wellu kävivät tiukan väännön viidennestä sijasta. Wellu oli nopea, mutta virheet ratkaisivat taiston Tompan hyväksi. Getlistand oli kiinni kuudennessa sijassa, kunnes ajoi viimeisellä kierroksella ulos. Myös Rolfmeister ja Tont0 olivat hyvässä vauhdissa, mutta virheitä tuli heillekin. Toba, Evergrey79 ja Sharkey olivat kaikki enemmän tai vähemmän epäonnisia kisan aikana, mutta ajoivat maaliin ja samalla pisteille. Nixs, Kai Syvertsen ja CreamKreator hyytyivät kaikki ensimmäiseen mutkaan teknisten ongelmien takia.

.

Tulokset

Kisa

Pistetilanne

.

Uusi kausi polkaistaan käyntii 09.03.2010 klo 21:00 ja jatkuu 8 peräkkäisenä tiistaina. Mukaan pääsee ilmottautumalla foorumilla, suora linkki tässä: Porsche Mobil1 Supercup