PMSC saatiin kunnialla loppuun ja lopulta voiton vei Jarmo Schneider. Kisa ei ollut loppupelissä edes tiukkaa Jarmon varmistaessa käytännössä mestaruuden jo toiseksi viimeisessä kisassa. Toisen tilan nappasi vakuuttavan tasaisen kauden jälkeen nce. Wellu kiri itsenä kolmanneksi viimeisessä kisassa. Kiitokset kaikille osallistujille ja tavataan seuraavassa Tiistai cupissa joka onkin GT Club Cup 2. Seuraavan cuppiin kyllä vaihtuu kaivertaja kun ei osaa edes oikein kirjoittaa..

Formula Mastersit kauden 2010 Formula 1
radoilla!
Pelialustana käytämme SimBin Studiosin Race ON peliä ( LATAA ). Kisat ajetaan formulaviikonloppuina perjantaisin klo 21:00. Kisan pituus on sopivat 40 minuuttia eli polttoaine ei välttämättä riitä kisan loppuun asti.. Varikkotaktiikka näyttelee muutenkin suurempaa roolia ja kisan aikana tuleekin vaihtaa vähintään kaksi rengasta.
Lisäksi tälle kaudelle otetaan mukaan nyt myös tallien välinen mittelö. Yhdessä tallissa voi ajaa kolme kuskia joista kahden parhaan pisteeet lasketaan mukaan. Talleja mukaan on ilmottaunut peräti yhdeksän kappaletta. Tilaa uusille kuskeille on enää varapaikoilla mutta mukaan varmasti pääsee lähes joka kisaan. Jjos haluat mukaan, PIDÄ KIIRETTÄ!
Ilman talliakin voi toki ajaa, henkilökohtainen mestaruus on kuitenkin se kaikkien kuskien halajama palkinto: SRS F1 2010 mestaruus! Onko sinusta siihen? Pidätkö hyvin järjestetyistä, tiukoista ja aidon Gentlemen Driver-hengen siivittämistä kisoista joissa ne legendat syntyvät?
Mukaan kisaamaan pääset helposti: Rekisteröidy ensin foorumille ( REKISTERÖIDY ) ja ilmottaudu sitten mukaan ketjussa: Ilmottautuminen, F1 2010.
2010 FIA WTCC CALENDAR
date / country / venue / race details
07 March Brazil, Curitiba/ 2 x 14 laps
11 April Mexico, Puebla/ 2 x 16 laps
16 May Morocco, Marrakech/ 2 x 11 laps (?)
30 May Italy, Monza/ 2 x 9 laps
20 June Belgium, Zolder/ 2 x 13 laps
04 July Portugal, Algarve/ 2 x 11 laps
18 July Utd Kingdom, Brands Hatch/ 2 x 14 laps
01 August Czech Rep., Brno/ 2 x 10 laps
05 September Germany, Oschersleben/ 2 x 14 laps
19 September Spain, Valencia/ 2 x 13 laps
31 October Japan, Okayama/ 2 x 14 laps
21 November Macau, Macau/ 2 x 9 laps
http://www.fiawtcc.com/Calendar.asp
•
Vielä mahtuu mukaan!! Ilmoittautuminen: http://www.simracingsuomi.com/phpBB3/viewtopic.php?f=34&t=607
(Huom. sarjaan voi ilmoittautua myös kesken kauden)


