Velmu

BMW Challenge Cup 4. osakilpailu @ Brands Hatch

Ei kategoriaa Kommentit poissa käytöstä
Huh 062010

Meneillään olevan Perjantai-cupin 4. osakilpailu ajettiin jännittävällä Brands Hatchin radalla. Kyllä ne Britit vaan taitavat tuon kilpa-ratojen suunnittelun, kisailu tällä radalla tuskin jätti ketään osanottajaa kylmäksi :)

Aika-ajoissa eturivin valtasivat Velmu ja hesema, tokariviin ajoivat kaifos ja Hanzak.

1. kisassa Velmu piti ykköspaikkansa lähdössä ja alkoi pikkuhiljaa kuroa eroa hesemaan. Sooar nousi lähdössä Hanzakin ohi neljänneksi ja sai myöhemmin kisan aikana vielä vauhtinsa kuntoon, mikä oli aika-ajoissa ollut hieman kadoksissa. Sooar pääsi iskuetäisyydelle kaifoksen kantaan ja onnistui kuittaamaan kolmanneksi kaifoksen jarruvirheen ansiosta. Kisan jälkeen oli kanttareiden käyttöön liittyvistä säännöistä aika kovia erimielisyyksiä, kun huomattiin että Velmu oli käyttänyt ensimmäisen mutkan leveää ulkokanttaria hyödykseen toistuvasti, ja tämä tulkittiin sääntöjen vastaiseksi. Velmulle annettiin tästä 10 sekunnin rangaistus, joka muutti hieman kisan lopullista järjestystä. Podium: 1. hesema 2. Sooar 3. Velmu

2. kisaan pääsi eturivistä lähtemään Hanzak ennen BIM:iä, joka kuitenkin löysi tiensä kärkeen jo ensimmäisellä kierroksella ohitettuaan Hanzakin, ja alkoi välittömästi repimään eroa takana tuleviin. hesema, Velmu ja nce ajelivat jonossa muutaman kierroksen nousten muiden virheiden seuraksena sijoille 2, 3 ja 4. Noin kisan puolivälissä Velmu onnistui ohittamaan heseman ja alkoi jahdata kärjessä ajanutta BIM:iä. Takana oli kovaa vääntöä meneillään heseman ja nce:n välillä, josta pidemmän korren vei lopulta hesema. Velmun takaa-ajo onnistui hänen saadessaan BIM:in kiinni viimeisellä kierroksella, mutta ohittamiseen ei jäänyt aikaa kuin yhdelle yritykselle jonka BIM puolusti hyvin ja piti kärkipaikkansa. Podium: 1. BIM 2. Velmu 3. hesema

Brands Hatch 2. lähtö

hesema väänsi 2. kisasta myös pienen videon, josta näkee miltä väännöt näyttivät hänen näkövinkkelistään http://www.youtube.com/watch?v=MyNgUZphkcs

Kisa1

Kisa2

BMW M3 Challenge Cup: Magny-Cours 12.03.2010

Ei kategoriaa Kommentit poissa käytöstä
Maa 132010

Perjantai-cupin ensimmäinen osakilpailu on ajettu Magny-Coursin radalla Ranskassa. Kuskeja oli tälläkin kertaa mukana suhteellisen mukava määrä (15 kpl), vaikka kisat ajellaan perjantaisin klo 21:30 alkaen.

Autot osoittautuivat yllättävän haasteellisiksi monille, tämä oli nähtävissä virheiden määrästä ja kisan jälkeisistä kommenteista :) Herrat Kri21 ja Seba puolestaan saivat bemarit kesytettyä varsin helposti, tai siltä meno ainakin näytti. Miehet menivät eri sekuntiluvuilla kuin muut, ja valtasivat aika-ajoissa helposti eturivin. Sama meno jatkui 1. kisassa, kun pariskunta karkasi nopeasti muilta karkuun. Kärkiporukassa ei mitään suurempia tapahtumia ollut, kärkikaksikko ajeli sulassa sovussa peräkkäin koko kisan ajan, ja Hesema sai kaikessa hiljaisuudessa ajella kolmospaikallaan Velmun ja Sooarin tiputtua virheiden seurauksena kannoilta pois. Podium: 1. Kri21 2. Seba 3. Hesema

2. kisan ekalla kierroksella kärkikahinoista poistuivat Rolfmeister, Velmu sekä Sporde, jotka kaikki kävivät testaamassa miten hyvin radan turva-alueet oli hiekoitettu. Sooar pääsi starttaamaan ykkösruudusta ja vetäisi alkukierroksilla aikamoisen kaulan muihin, samalla kun Kri21 ja Seba jäivät hieman verkkaisemmin kakkospaikalla kulkeneen BIM:n taakse jumiin. Kaksikosta Seba pääsi ensimmäisenä BIM:stä ohitse, Kri21:n seuraten pian perässä. Seba sai Sooarin ajettaua vielä kiinni kisan loppupuolella, ja pienen hiillostuksen jälkeen kuittasi ohi toiseksi viimeisellä kierroksella. Podium: 1. Seba 2. Sooar 3. Kri21

.

Tulokset:

1. Kisa

2. Kisa

Taas on aika aloittaa uusi perjantai-cup edellisen päätyttyä. Autoluokkana käytetään BMW M3 Challenge – pelistä kopsattuja M3 siviiliautoja. Perjantai-cupeissa on yleensä ollut teemana, että sarja olisi suhteellisen leppoisa ja helposti lähestyttävä. Uusille simukuskeille tämä on hyvä tilaisuus hypätä mukaan, koska kokemuksella saattaa olla hieman vähäisempi merkitys tässä kuin jossain muussa sarjassa. Cup mennään läpi tutulla kaavalla, eli se sisältää 8 osakilpailua joissa kussakin ajetaan 2 lähtöä. Kisat ajetaan nimenmukaisesti perjantaisin.

Ilmoittautuminen ja lisäinfot: http://www.simracingsuomi.com/phpBB3/viewtopic.php?f=36&t=640

WTCC 2010 Cup starttaa sunnuntaina 7.3.2010

Ei kategoriaa Kommentit poissa käytöstä
Maa 052010

2010 FIA WTCC CALENDAR
date / country / venue / race details
07 March Brazil, Curitiba/ 2 x 14 laps
11 April Mexico, Puebla/ 2 x 16 laps
16 May Morocco, Marrakech/ 2 x 11 laps (?)
30 May Italy, Monza/ 2 x 9 laps
20 June Belgium, Zolder/ 2 x 13 laps
04 July Portugal, Algarve/ 2 x 11 laps
18 July Utd Kingdom, Brands Hatch/ 2 x 14 laps
01 August Czech Rep., Brno/ 2 x 10 laps
05 September Germany, Oschersleben/ 2 x 14 laps
19 September Spain, Valencia/ 2 x 13 laps
31 October Japan, Okayama/ 2 x 14 laps
21 November Macau, Macau/ 2 x 9 laps
http://www.fiawtcc.com/Calendar.asp

Vielä mahtuu mukaan!! Ilmoittautuminen: http://www.simracingsuomi.com/phpBB3/viewtopic.php?f=34&t=607

(Huom. sarjaan voi ilmoittautua myös kesken kauden)

WTCC87 Cup 2 päätökseen

Ei kategoriaa Kommentit poissa käytöstä
Maa 052010

SRS historian toinen WTCC87 cup on ajettu. Autovalikoimaltaan melko suppeaan luokkaan oli tällä kertaa lisätty Volvo 240 Turbo, joka toi hieman lisämausteita kisailuun.

Cupin mestaruuteen kurvaili Haukka ennen Paarmaa ja Velmua. Haukka ajeli varsin tasaisesti, sijoittuen ainoastaan kaksi kertaa palkintopallin ulkopuolelle ja voittaen 2 starttia.

Kauden 1. lähtö @ Imola

© 2011 SimRacingSuomi Suffusion theme by Sayontan Sinha